Paluu äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Joskus eteenpäin pääsee vain kulkemalla lähtöruudun kautta. Koskettava romaani loukkaantuneesta armeijan lääkäristä ja kahdesta arvoituksellisesta naisesta, jotka muuttavat hänen elämänsä. Trevor Bensonin ei koskaan pitänyt palata takaisin kotiseudulleen Pohjois-Carolinaan. Mutta kun hänet passitetaan kranaatin vammauttamana Afganistanista kotiin, vaikuttaa isoisältä peritty mökki sopivan rauhalliselta paikalta toipua ja keskittyä hoitamaan mehiläispesiä. Tutustuessaan paikallisiin Trevor tulee kuitenkin imetyksi valheiden verkkoon. Sitä setviessään hän oppii rakkauden ja anteeksiannon todellisen merkityksen. Ja sen, että päästäksemme elämässä eteenpäin meidän on usein palattava sinne, mistä kaikki alkoi. Nicholas Sparks on maailman rakastetuimpia tarinankertojia. Hänen liikuttavia, rakkaudentäyteisiä kirjojaan on myyty maailmanlaajuisesti yli 100 miljoonaa kappaletta ja käännetty yli viidellekymmenelle kielelle. Yksitoista hänen romaaneistaan on myös filmatisoitu. Sparks asuu Pohjois-Carolinassa, jonne useat hänen romaaninsa sijoittuvat.
Paluu on Romance-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Nicholas Sparks. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Paluu-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaNicholas Sparks
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789510498729