Tarinan toinen puoli / Nuottien mukaan äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Tarinan toinen puoli Työtilaisuus ei olisi voinut tulla parempaan aikaan! Beth nautti suurien, loisteliaiden juhlien järjestämisestä, ja kaiken lisäksi yhteyshenkilönä oli mies, joka sai sukat pyörimään hänen jaloissaan… Mutta satu oli tietenkin liian kaunis ollakseen totta – Alessio Palvetti oli onnistunut huijaamaan häntä pahemman kerran! Nuottien mukaan Jake Sorenson oli kuunnellut jo päiviä laulajakokelaita, mutta yksikään ei ollut herättänyt minkäänlaisia värinöitä. Pahasti myöhässä ja hiukan epävarman näköisenä lavalle nousi häkellyttävän kaunis Caitlin Ryan, joka kuulosti siltä kuin olisi syntynyt rockbändin keulakuvaksi. Jake unohti tiukat sääntönsä, eikä luovuttaisi, ennen kuin saisi Caitlinin omakseen – edes yhdeksi yöksi!
Tarinan toinen puoli / Nuottien mukaan on Romance-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Maggie Cox,Michelle Smart. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Tarinan toinen puoli / Nuottien mukaan-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaMaggie Cox,Michelle Smart
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789150762372