Vielä kerran onneen / Pomon pauloissa äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Vielä kerran onneen Kuinka Charlotte olisi pystynyt vastustamaan miestä, jolla oli suloinen vauva sylissään? Hän oli heidän ensitapaamisestaan lähtien ollut hulluna Anthonyyn ja oli koko heidän avioliittonsa ajan toivonut, että mies viimein ehtisi työkiireidensä välissä keskittyä häneen ja perheen perustamiseen. Ja sitten nyt, juuri kun he olivat aikeissa erota, Anthonyn sisarentytär jäi orvoksi ja tarvitsi heitä molempia. Charlotte halusi uskoa, että Anthony alkaisi viimein ymmärtää, mikä elämässä oli tärkeintä… Pomon pauloissa Jennifer tiesi olevansa pelkuri paetessaan kotoaan kertomatta vanhemmilleen siihen syytä. Mutta hän ei pystynyt puhumaan siitä – ei sitten millään. Työpaikka Marshall Graingerin syrjäisellä karjatilalla oli oikea onnenpotku. Tai niin Jen kuvitteli, kunnes tapasi Marshin silmästä silmään. Mies teki hänen olonsa… tukalaksi. Levottomaksi. Hänen teki mieli lähteä taas karkuun!
Vielä kerran onneen / Pomon pauloissa on Romance-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Joan Hohl,Jules Bennett. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Vielä kerran onneen / Pomon pauloissa-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaJoan Hohl,Jules Bennett
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789150753257