Karhun kumarrus. Miina Sillanpään nuoruus äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Miina Sillanpää (alk. Vilhelmiina Riktig) syntyi vuonna 1866 köyhään monilapsiseen perheeseen. Hän vietti lapsuutensa forssalaisessa torpassa. Jo pienenä Sillanpää joutui töihin Forssan puuvillatehtaaseen, missä työ oli raskasta. Myöhemmin hän työskenteli Porvoossa piikana, jolloin hän kohtasi palvelustyttöjen keskuudessa useita erilaisia ihmiskohtaloita. Halu parantaa yhteiskunnallisia rakenteita ja työolosuhteita johti lopulta historiallisiin tekoihin. Karhun kumarrus: Miina Sillanpään nuoruus on Raili Mikkasen elämäkertaromaani naisesta, joka nousi Suomen ensimmäiseksi naisministeriksi. Historiallinen romaani kertoo Sillanpään nuoruudesta 1800-luvun loppupuoliskolla. Teos on osa Mikkasen nuorille tarkoitettua kirjasarjaa merkittävistä suomalaisista naishenkilöistä. Raili Mikkasen historiallinen nuortenkirjasarja esittelee joukon voimakastahtoisia nuoria naisia, jotka jättivät jälkensä Suomen historiaan. Raili Mikkanen (o.s. Räsänen, s. 1941) on suomalainen kirjailija, jonka teoksia ovat esimerkiksi Thuongin päivä (1987) ja Unelmien varjot (2008). Mikkaselle on myönnetty Finlandia Junior -palkinto teoksesta Ei ole minulle suvannot! (2002).
Karhun kumarrus. Miina Sillanpään nuoruus on Teens & Young Adult-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Raili Mikkanen. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Karhun kumarrus. Miina Sillanpään nuoruus-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaRaili Mikkanen
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9788728060391