Saakelin sieppaus äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
Saakelin sieppaus yhdistää jännityksen, huumorin ja samaistuttavat tunteet helppolukuiseksi nuortenromaaniksi. Pieneksi ilmiöksi nousseen saakelinmoisen kirjasarjan uusin osa tempaa mukaansa niin seikkailuihin ajautuvan Uunon kuin salaperäisen Heikkisen lukijafanit. Uuno on 17-vuotias lukiolainen, jota ajatus tulevasta kesästä kotona pienellä paikkakunnalla ahdistaa, etenkin äidin uuden miesystävän ilmestyttyä kuvioihin. Onnekseen Uuno onnistuu saamaan kesätöitä Oulusta. Uusista kavereista numeroleikkejä rakastava Iiris saa aikaan sydämentykytyksiä, Hessu kuvaa kaiken nettiin ja Tuisku sekoilee. Lupaavasti alkanut kesä rikkoutuu, kun Uunon täti alkaa käyttäytyä omituisesti. Tapahtuma seuraa toistaan, ja lopulta Uuno löytää itsensä istumassa vangittuna saunamökin lauteilta. Ovi on lukossa, kännykkä viety, eikä kukaan vastaa huutoihin. Onko Uunon parhaasta kaverista, salaperäisestä Heikkisestä, tilanteen pelastajaksi? Saakelin sieppaus on itsenäinen jatko-osa Topelius-palkintoehdokkaana olleelle Saakelin sataselle. Sarjan avausteos on noussut laajalti lukulistoille ja saanut erinomaista palautetta niin juonestaan kuin henkilökuvauksestaan. Mikko With (s. 1971) on Oulussa asuva isä, kirjailija, filosofian maisteri ja johtamisen ammattilainen. Häneltä on nuortenkirjojen ohella ilmestynyt paljon positiivista huomiota saanut elämäkerrallinen teos Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta (Myllylahti 2019).
Saakelin sieppaus on Teens & Young Adult-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Mikko With. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Saakelin sieppaus-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaMikko With
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789523566200