Lahkomurhat äänikirja ilmaiseksi – kuuntele heti
Saat 50 päivän ilmaisen kokeilun Nextoryyn. Ei sitoutumista – voit perua milloin tahansa.
Kirjan kuvaus
True crime -romaani uskonlahkon murhista Ruotsissa Karmiva tositarina koko Ruotsin tuntemasta tapahtumaketjusta, jossa uskonlahko saa valtaansa pienen kylän ja hurmahenkisyys muuttuu henkilöpalvonnaksi, seksirituaaleiksi ja murhiksi. Forsmanin perhe muuttaa pieneen Knutbyn kylään kesällä 1997. Paikkakunnalla vaikuttava seurakunta imaisee saarnaajaisän toimintaansa, ja ulkopuolinen maailma alkaa pian tuntua nuoren Kristina-vaimon mielestä kaukaiselta. Seurakuntaa hallitsee ihmeellinen ja kaunis Eva Skoog, ja kaikki on hyvin. Kunnes Kristinassa herää epäilys – mutta liian myöhään. Uskonliike muuttuu kieroutuneeksi valtapeliksi, jossa seksi on valuuttaa ja ihmishenki halpa. Edellisellä true crime -romaanillaan Helikopteriryöstö menestynyt Jonas Bonnier kertoo nyt Knutbyn kultin järkyttävät käänteet sisältä päin, niin kuin ne tapahtumien polttopisteessä koettiin. Jonas Bonnier (s. 1963) on ruotsalainen kirjailija, joka on julkaissut kahdeksan romaania. Hän asuu perheineen Miamissa. Hänen edellinen romaaninsa Helikopteriryöstö oli myynti- ja arvostelumenestys.
Lahkomurhat on Thrillers-kategoriaan kuuluva äänikirja, jonka on kirjoittanut Jonas Bonnier. Kustantajana toimii . Äänikirjan kesto on , joten se sopii hyvin kuunneltavaksi esimerkiksi työmatkoilla, lenkillä tai iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Toimituksen arvio kirjasta
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris.
Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur.
Aloita Lahkomurhat-äänikirjan kuuntelu jo tänään – täysin ilmaiseksi!
Yli 500 000 tyytyväistä käyttäjää Suomessa
Kirjan tiedot
-
Kategoria
-
KirjailijaJonas Bonnier
-
Kustantaja
-
Pituus
-
ISBN9789520419141